Runotorstaissa onkin mielenkiintoinen haaste. Se littyy tekstinpätkään:

"Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja." (Itsenäisyyspäivä, suom.Sirkka Alanko, 1996, Tammi).

Viisain meistä kuka lie
mihin viekään miehen tie
Sen kansa tietää kai
no,tiedon jostain sai.

Heräät aamuun valkeaan
ei uni totta ollutkaan
vain valhe kuvat, sanat sen
tai kenties peili ihmisen

Katsot kerran, kahdesti
tuskin uskot todeksi
liekö siellä kangastus
valon varjon heijastus

mikä täällä totta on
hiljaisuus kai sanaton
mut kun sanat piirtyvät
ne epätodeks siirtyvät

ei todentaa voi aistisi
ei näe kaikkee silmäsi
ei korva kuulla sitä voi
kun valheellista tarinoi

Mut jaksaisiko elämää
jos miettis tämän enempää
pakoon moni halajaa
siks valheesehen palajaa.

En tunne teosta mistä tekstinpätkä on. Mutta kirvoitti mietteet siitä, miksi emme halua nähdä kuulla ymmärtää kaikkea mitä voisimme.